TAKKA



Tässä se nyt on, olohuoneemme uusin kaunistus, takka. Takka sopii paikalleen kuin se olisi ollut siinä aina. 



Takka on melko pieneen olohuoneeseemme juuri passelin kokoinen ja sen 135 sentin korkeus mahdollistaa esimerkiksi kynttilöiden polttamisen takan päällä.


Odotan kovasti kylmiä ilmoja ja takan äärellä lämmittelyä teemuki kourassa.
Olen niin innoissani:).

HELPPO JA HERKULLINEN BANAANILEIPÄ


Teimme Pojun kanssa yhtenä päivänä ensimmäistä kertaa banaanileipää, kun hedelmäkorissa lojuneet banaanit alkoivat näyttää jo vähän liian mustuneilta. Banaanileipä on todella helppo valmistaa ja maistuu hyvältä niin voin tai vaikka omenahillon kanssa. Noh meidän nirsoilija (Poju) ei ylläri ylläri tästäkään leipomuksestaan pitänyt


 BANAANILEIPÄ

3 banaania
2 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
1 dl piimää (maitokin käy)
1 dl voisulaa
1 muna
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 rkl siirappia


Sekoita kuivat aineet ja mausteet keskenään ja sekoita muussatut banaanit joukkoon. Lisää piimä, voisula, siirappi ja muna ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina (voipaperilla vuorattuun) leipävuokaan ja paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 50 minuuttia.

Anna jäähtyä hetki ja herkuttele!

Jäähtymisen jälkeen säilytä tiukasti pussissa, jotta leipä ei pääse kuivumaan. Banaanileivän maku vain paranee vanhetessaan.






VIMMA MERENPOIKA



Ihastuin Maija Louekarin Vimmalle suunnittelemaan lettiprintiin ja halusin hankkia tulevalle vauvalle tämän luomupuuvillaisen lettikuosisen peiton. Mainitsin asiasta äidilleni ja hän halusi myös jotenkin osallistua vauvantarvikehankintoihin ja niinpä kävelin tiistaina Harakanpesä-shopiin Helsingissä ja äitini rahoittamana kotiutin tämän peiton. Kiitos Äiti:)!

Aluksi pohdin musta-valkoista vaihtoehtoa, jota ei tällä hetkellä taida olla saatavilla mistään, mutta lopulta malttamattomuus vei voiton ja päädyin ostamaan tämän heti saatavilla olleen vihertävä-sinertäväkuosisen merenpoika-kausivärisen peiton.


Lettiprintistä on saatavilla myös muun muassa kivoja legginsejä, paitoja ja bodyja. Myös aikuisille.

JOTAKIN SINISTÄ

Tämä ei ole hääpostaus, vaikka otsikosta niin voisi päätelläkin:), vaan kyseessä on sinisen värin hiipiminen salakavalasti kotiimme. Meidän niin "väritön" koti alkaa jostakin syystä saamaan hieman muutakin kuin valkoista, mustaa ja harmaata sisustukseensa. Onko kyse kyllästymisestä vai vain uutuuden kaipuusta, en tiedä, mutta hillittynä sisustus tulee varmasti edelleen pysymään enkä ala liikaa väreillä revittelemään. 

Löysin varastosta jo lapsuudenkodissani olleen sinisen taulun ja se näytti jotenkin niin kivalta, että halusin tuoda sen sisälle. Niinpä se löysi paikan olohuoneesta peltilaatikoston päältä.



Sen lisäksi ostin Design Marketilta mielenhäiriössä Ivana Helsingin sini-valkoisen patakintaan mustavalkoisen patalapun ja keittiöpyyhkeen kaveriksi. Näyttää mielestäni aika pirteältä keittiössämme.



Mitenkäs teidän syksyn sisustusbuumin laita? Kaipaatteko sään harmaantuessa värejä sisustukseen?

HABITARE 2015

Kävin viime perjantaina Habitare-messuilla, mutta en ole saanut aikaisemmin aikaiseksi tätä postausta. Minua messut inspiroivat kovasti ja kuvia kertyi melkoinen määrä. 

Pidemmittä puheitta tässä minun inspiraatiopläjäys messuilta.


 HANI-valaisin - Natalia Ritari

INK-valaisin - Simo Serpola


 Bibi-käsipeili - Liisa Poskiparta

Bow-naulakko - Anna Lampinen 

Koru-mobile - Hanna Anonen 

Kuusikko-tektiilit - Eri Shimatsuka 

Loue-pyykkiteline - Heidi Välimäki 

Poiju-veitsi - Marianne Huotari 

 Syöttötuoli - Kersti Raitanen

 Pilleri-valaisin - Laura Huhtakangas

 Coffee Cooker - Aija Hannula






 Bloun-valaisimet

Destiny Shop

Kannustalo ja Asun-lehti

 Kannustalo ja Asun-lehti

  Kube-valaisin

Marimekko

Marimekko

Pahkat - Heidi M. Huovinen

Tapio Anttila Collection

LAATIKOSTON UUSI PAIKKA



Vanha peltilaatikosto sai siirtyä takan tieltä ja sille löytyi oikein hyvä paikka nurkasta sohvan vierestä. En missään nimessä ollut valmis luopumaan laatikostosta, koska sen sisälle mahtuu uskomaton määrä tavaraa. Talossamme ei ole liikaa säilytystilaa, joten laatikosto on enemmän kuin tarpeellinen. Se on täytetty muun muassa astioilla ja maljakoilla ja alin laatikko on Pojun lelujen valtaama. Laatikoston aikaisemman paikan ja takan tulevan paikan näet täältä.


Takan asennus on vielä vaiheessa. Kunhan saadaan muurin hormiaukko kuntoon, alkaa takan kasaaminen. Siitä sitten vähän myöhemmin.




Tänään olisi tarkoitus mennä ihmettelemän Habitare-messuja. Kyllä, otan taas riskin jaksamiseni kanssa;).

DESIGN MARKET

Hieman mietin, että mahdanko jaksaa Design Marketia tänä vuonna tämän jättiläisruhoni kanssa. Lopulta kuitenkin kiinnostus ja uteliaisuus vei voiton ja suuntasin sunnuntaina kohti Kaapelitehdasta. Vähiten vaakakupissa ei painanut se, että tajusin tämän olevan viimeisiä kertoja vähään aikaan, kun pääsen yksin yhtikäs mihinkään. 

Ja huh mikä ryysis siellä oli. Eteenpäin pääsi vain valtavan ihmismassan viemänä. Hikikarpaloilta ei voinut välttyä enkä usko sen johtuneen ainoastaan olomuodostani. Napsin kuvia sieltä täältä ihmisvirran mukana lilluessani ja jotain pientä ostostakin sain tehtyä. Kotiin päästyäni olin aivan loppu. 




designverstas Omana


Emma Shop

Fyran

Hile design

Garden Glory-puutarhaletku (OMA SHOP)

Entisenä Turkulaisena tämä kieltämättä iskee meikäläiseen;). Saana ja Olli



Jalo Helsinki

Tärähtäneet Ämmät

Tärähtäneet Ämmät

Jenni Inkerioisen suunnittelema Vakaa-valaisin