FLUNSSA, MAAILMAN PAHUUS JA KIRPPISLÖYTÖ

Maailman tapahtumat ja kova flunssa ovat saaneet mieleni alamaihin. Eilisen illan Berliinin traagiset tapahtumat pyörivät mielessäni lähes koko ajan. Olen onnekas, että siskoni sekä muut läheiset ja tuttavat Berliinissä ovat tiettävästi kunnossa. Kaikilla ei kuitenkaan ole asiat näin hyvin. Ihmisen pahuutta on vaikea ymmärtää.

Taas ihmisten on jatkettava eteenpäin tämänkin julmuuden jälkeen ja luotettava, että asiat ovat isoimman kädessä ja nöyrryttävä siihen, ettei itse voi tällaisiin asioihin vaikuttaa. Se ei ole helppoa, mutta ei tässä muutakaan mahdollisuutta ole. Ei anneta pelolle valtaa!





Tämän postauksen tarkoitus oli näyttää teille viimeisin kirppislöytöni, mutta jotakin tärkeämpää oli kuitenkin ensin sydämelläni. Mutta siis löysin lähikirppikseltämme tällaisen kivan messinkisen kynttilänjalan alle parin euron hintaan. En voinut vain ohittaa sitä, kuten en ole voinut ohittaa kymmeniä kaapissa lojuvia kynttilänjalkoja:D, vaan kotiin tämäkin oli tuotava. Ja kyllä se näyttää niin kivalta olohuoneen pöydällä. Eikös?!




Jouluun on enää neljä yötä! En ole saanut oikein mitään jouluvalmisteluja tehtyä, mitä minulla oli mielessä eiliselle sekä tälle päivälle. Tämä flunssa vie voimat. 


Voit seurata blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa.
Lisäksi löydät minut myös Instagramista, Pinterestistä ja Twitteristä.

Ei kommentteja