TUOLIRAKKAUTTA

Tunnustaudun tuolihulluksi. Sen tietää ystävänikin, joka ilmoitti minulle heti löydöstään bongatessaan tämän Venetsialaistuolin kaatopaikkakuormasta. En tietenkään voinut kieltäytyä ottamasta tuolia vastaan. Minä, jonka nurkissa lojui tuoleja jo enemmän kuin laki sallii, päätin taas antaa kodin yhdelle yksinäiselle tuoli-paralle. Minkäs teet, jotkut kerää kenkiä tai laukkuja, minä tuoleja:D. 

Tuoli lojui tovin vanhempieni terassilla ja toisen tovin autokatoksessamme, kunnes kannoin sen sisään. Asetin sen keittiön pöydän ääreen ja istahdin alas. Sen lisäksi, että tuoli muuttuu koko ajan kauniimmaksi silmissäni, on siinä ihan todella hyvä istua. Tämä tuli jäädäkseen ja nyt sille pitäisi saada vielä yksi samanmoinen kaveriksi.

Tästä tuolista tulee muuten hyvin vahvasti oma lapsuuteni mieleen. Tällaiset venetsialaistuolit ovat tainneet koristaa useampaakin kotia 80-luvulla.








Ja koska tuoleja on kertynyt "jonkin verran" yli tarpeen on joistain pakko luopua:

MYYDÄÄN 2 kappaletta valkoisia tämän linkin kaltaisia HAY HEE-tuoleja yhteishintaan 260 euroa. Tuolien kunto on loistava ja ne sijaitsevat Espoossa. Mikäli kiinnostuit, lähetä minulle sähköpostia.



Voit seurata blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa.
Lisäksi löydät minut myös Instagramista, Pinterestistä ja Twitteristä.

1 kommentti

  1. Löysin blogisi instan kautta, ja olipa vaan hyvä löytö :) Jään seuraamaan. Ihana blogi sinulla ja sisustus on juuri minun makuuni :) Ihania tuoleja bongasin myös heti kuvistasi. Erityisesti ihastuin tuohon mustajalkaiseen, puisella istuimella ja selkänojalla, olevaan tuoliin, onko se mistä? <3 Tuollaisia venetsialaistuoleja (olipa kiva kuulla niille nimi) oli miehelläni yhteenmuuttaessamme, mutta silloin en osannut vielä tuolivanhuksia arvostaa, harmi. Nyt voisin kelpuuttaa ne hyvin meillekin. Niin se maku vain muuttuu :D

    VastaaPoista