MAUSTELAATIKON MAKE OVER

Pitkään mietin, että jokin järkevämpi ratkaisu olisi saatava mausteiden säilytykselle. Meillä mausteet ovat lojuneet tähän asti yhdessä keittiön vetolaatikoista. Laatikosta ei löytänyt koskaan mitään, mitä oli hakemassa ilman, että oli plärännyt läpi kaikki maustepussit ja -purkit. Nyt, kun meille sattuneesta syystä kerääntyy tyhjiä vauvanruokapurkkeja enemmän kuin laki sallii, päätin toteuttaa uuden mausteiden säilytysratkaisun käyttämällä hyväksi kierrätykseen matkalla olleita lasipurkkeja ja metallikansia.


Toteutus oli äärettömän helppo. Maalasin kannet mustalla spraymaalilla. Maalin kuivuttua kirjoitin valkoisella liitutaulutussilla mausteiden nimet kansien päälle ja siirsin mausteet pusseista ja vanhoista purkeista lasipurkkeihin ja lopuksi kiersin kannet paikoilleen. 

Aluksi meinasin maalata kannet valkoisiksi ja kirjoittaa nimet mustalla liitutaulutussilla. Tajusin kuitenkin mustan olevan helpompi vaihtoehto, koska valkoista maalia olisi pitänyt laittaa useampi kerros, jotta kansien alkuperäinen väri ja tekstit olisi saanut peittoon.

Oma käsialani ei juurikaan hivele silmää, joten tekstit olisi voinut tehdä esimerkiksi dymolla, mutta olkoon nyt näin.


Nyt maustelaatikosta on paljon miellyttävämpää hakea kulloinkin tarvittava mauste.




Tältä laatikossa näytti ennen.


Voit seurata blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa.
Lisäksi löydät minut myös Instagramista, Pinterestistä, Twitteristä ja at{minesta}.

2 kommenttia

  1. Tämä on tosi hyvännäköinen muutos! Jotain freesausta pitäisi omaankin maustelaatikkoon kyllä tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten kommenttisi on mennyt minulta ihan ohi!? Kiitos! Kyllä tämä muutos on helpottanut suuresti mausteiden löytämistä.

      Poista