HABITARE 2017

Heippa vaan pitkästä aikaa. Kyllä täällä ihan hengissä ollaan, vaikka blogi ei olekaan päivittynyt moneen kuukauteen. Olen suunnannut energiani ja aikani ihan vaan arkisiin asioihin näiden kuukausien aikana sekä yksinkertaisesti lepoon. Olen muun muassa kahlannut läpi Gilmore Girlsin kaikki tuotantokaudet. Jossain välissä ajattelin, että bloggaan taas kun olen saanut kaikki jaksot katsottua. No ei se ihan silleen mennytkään, vaan tuli siinä katsottua vielä Orange is the New Black, SKAM, Piikkejä paratiisissa, Ovikoodi, Rimakauhua ja rakkautta, Pako ja mitähän niitä vielä oli. Kaiken sen ajan, minkä ennen käytin bloggaamiseen, käytin nyt TV-sarjojen tuijottamiseen ja ai että on tehnyt hyvää maata aivot narikassa kaiket illat, kun lapset ovat menneet nukkumaan. 

Päätin palata blogin pariin Habitaren merkeissä. Blogit varmasti jo pursuavat Habitarea, joten oma postaukseni onkin lyhyt ja ytimekäs usealla valokuvalla ja vähemmällä tekstillä. 

Olin eilen Typyn ja Ram Sam Saa-blogin Hannan kanssa viettämässä messupäivää. Habitare oli jälleen täynnä toinen toistaan upeampia osastoja. Kaikki osastot sulautuivat värimaailmaltaan toisiinsa luoden kauniin, harmonisen ja inspiroivan kokonaisuuden. Omiksi lemppareikseni päätyivät trendinäyttely Signals, Asun, Anno ja Deko. 


                                                     Signals












Asun







Avotakka



MUJI




United Stories





Deko




Anno

 














Voit seurata blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa.
Lisäksi löydät minut myös Instagramista, Pinterestistä ja Twitteristä.

Ei kommentteja