KIRPPISLÖYTÖJÄ

Viimeisestä kirpputorikäynnistä oli kulunut jo ihan liian kauan ja tilanne oli korjattava. Pari viikkoa sitten suunnistin yhdelle espoolaiseelle itsepalvelukirpparille ajatuksena, että sieltä löytyisi jotakin kiva vaatetusta lapsille. Toisin kuitenkin kävi. Vaatteet jäivät valitettavasti löytämättä, mutta mukaani lähti astioita. En siis itsekään oikein tajua, että miksi ihmeessä, kun astioita tuntuu pursuavan kotona jo ennestään kaapeista ja laatikoista.


No mutta siis kävi vähän silleen hassusti, että silmäni nauliutuivat jo heti saavuttuamme paikanpäälle Arabian Kesti-sarjan kahvi- ja teekuppeihin sekä aluslautasiin, jotka olivat myynnissä ihan pilkkahintaan. Kiersin koko kirpputorin ja palasin kuppien luokse. Päätin kuitenkin olla ostamatta niitä, koska enhän mä nyt niitä oikeesti tarvitse. Kipitin kassalle maksamaan muutaman lelulöydön ja poistuimme Typyn kanssa paikalta. Ennen autoon pääsyä huomasin, että ei hitsit olin vahingossa varastanut sellaisen rattaisiin lapselle kiinnitettävän kovaa meteliä pitävän rattihärpäkkeen, jonka olin sujauttanut Typyn viihdykkeeksi joltakin myyntipöydältä. Joo en siis tosiaan tajunnut tätä mekkaloivaa kapistusta maksaa kassalla, vaikka "tuiki tuiki tähtönen" raikasi jo kuinkakohan monetta kertaa. 
Ei kun takaisin kirpparille ja sitten oliki ihan sellanen olo, että tää oli nyt varmaan jotenkin tarkoitettu, että mun selvästi kuuluu ostaa ne kupit ja lastasin ne soivan härvelin kanssa kassalle varkauttani anteeksi pyydellen. 



Sen oli pakko olla se kuppien tummanvihreä väri, muuta en keksi selitykseksi. Kuvissa astiat näyttävät ehkä enemmänkin jopa mustilta, mutta kyllä ne vihreät oikeasti ovat.


Ostos ei ole alkanut kaduttaa, vaikken vielä ole ehtinyt teetä kupposista nauttimaan. 


Samalta reissulta ostin myös kuvissa näkyvän vaaleanpunaisen pikarin. En ole varma onko se kiveä vai keramiikkaa, mutta mun mielestä se on ihan äärettömän kaunis. 



Kuvissa näkyvä pullo ja kuparinen kynttilänjalka ovat kirppislöytöjä muutaman vuoden takaa ja ovat saattaneet vilahtaa täällä blogissa jo aiemminkin. Ne ovat kyllä olleet ihan parhaat löydöt. Tuon kynttilänjalan alkuperä vähän kiinnostaisi, kun sen pohjassa on tarra jossa lukee "made in Finland". Löytyykö teistä joltain mahdollisesti samanlainen? 



Täällä alkaa vointi olla jo vähän parempi, vaikkakin kovasti vielä yskittää.
Aurinkoista torstaita kaikille!


Voit seurata blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa.
Lisäksi löydät minut myös Instagramista, Pinterestistä ja Twitteristä.

1 kommentti

  1. Kauniita löytöjä! Noi kupit on kyllä kauniita ja joo aika mustilta ne näyttää, mutta varmasti kauniita myös vihreinä! :D Ja toi kuparinen kynttilänalusta on ihana ♥

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista