VALOA PIMEÄÄN: JOULUN ODOTUS JA KODIN LÄMPÖ



Monien mielestä marraskuu on pimeydessään ankein kuukausi vuodessa. Itsestäni se ei ole niinkään ankea. On ihanaa jäädä hyvällä omalla tunnolla sisälle, kun ulkona sataa ja on synkkää. Marraskuussa alkaa joulun odotus, joka on pieni valon pilkahdus pimeässä. Lumi toisi toki hieman kaivattua valoa pimeyteen, mutta sitä ei täällä etelässä taida olla hetkeen luvassa.

Kun illan pimetessä ulkona vihmoo vettä ja nurkissa ulvoo tuuli, on ihan parasta vetäytyä sohvan nurkkaan. Sytyttää muutama kynttilä, juoda kuppi teetä ja katsella takassa loimuavaa tulta. 

Tosin tällä hetkellä vauvan vaatiessa tämä kaikki taitaa jäädä useimmiten pelkästään ajatuksen tasolle (paitsi ehkä sohvan nurkkaan vetäytyminen). Tai ainakin tee on tullut useampana iltana juotua haalenneena ja kynttilät unohtuneet sytyttää. Takkatulikin on sammunut ennen kuin sitä on ehtinyt huomaamaankaan. Aikansa kutakin. 





Tämä postaus on osa #lumohaastetta, johon sinäkin voit blogisi kanssa osallistua! Lumohaaste on kuukausittain vaihtuva teema, jossa bloggaajat haastetaan kirjoittamaan annetusta aiheesta oma näkökulmansa. Kuukauden mielenkiintoisin Lumojen Facebookiin linkitetty postaus julkaistaan Lumoblogien sivuilla! Myös Instagramissa voit merkitä aiheeseen sopivia kuvia hashtagilla #lumohaaste ja merkitsemällä siihen myös @lumoblogit. Marraskuun teema on: Valoa pimeään.

Postaus sis. mainoslinkkejä.

Ei kommentteja