TUOLIRAKKAUTTA

Tunnustaudun tuolihulluksi. Sen tietää ystävänikin, joka ilmoitti minulle heti löydöstään bongatessaan tämän Venetsialaistuolin kaatopaikkakuormasta. En tietenkään voinut kieltäytyä ottamasta tuolia vastaan. Minä, jonka nurkissa lojui tuoleja jo enemmän kuin laki sallii, päätin taas antaa kodin yhdelle yksinäiselle tuoli-paralle. Minkäs teet, jotkut kerää kenkiä tai laukkuja, minä tuoleja:D. 

Tuoli lojui tovin vanhempieni terassilla ja toisen tovin autokatoksessamme, kunnes kannoin sen sisään. Asetin sen keittiön pöydän ääreen ja istahdin alas. Sen lisäksi, että tuoli muuttuu koko ajan kauniimmaksi silmissäni, on siinä ihan todella hyvä istua. Tämä tuli jäädäkseen ja nyt sille pitäisi saada vielä yksi samanmoinen kaveriksi.

Tästä tuolista tulee muuten hyvin vahvasti oma lapsuuteni mieleen. Tällaiset venetsialaistuolit ovat tainneet koristaa useampaakin kotia 80-luvulla.








Ja koska tuoleja on kertynyt "jonkin verran" yli tarpeen on joistain pakko luopua:

MYYDÄÄN 2 kappaletta valkoisia tämän linkin kaltaisia HAY HEE-tuoleja yhteishintaan 260 euroa. Tuolien kunto on loistava ja ne sijaitsevat Espoossa. Mikäli kiinnostuit, lähetä minulle sähköpostia.



Voit seurata blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa.
Lisäksi löydät minut myös Instagramista, Pinterestistä ja Twitteristä.

IHASTUTTAVA JA INSPIROIVA HABITARE 2016

LMinulta jäi tänä vuonna kokonaan väliin jo muutaman vuoden traditiona pysynyt Design Market, koska en vaan yksinkertaisesti jaksanut lähteä sinne tungokseen. Habitareen lähtöä emmin myös hyvin pitkään, koska jotenkin ajattelin kaiken keskittymiseni menevän messuilla lasten kaitsemiseen, sillä ilman lapsia ei messuille ole nyt mahdollista osallistua, kun viikonlopuksi olen haalinut itselleni muuta kivaa ohjelmaa. No onneksi kuitenkin torstaina lopulta päätin pakata lapset autoon ja hurauttaa paikanpäälle. 

Messut saivat aikaan ihastuksen. Tämäkin lähes vannoutunut mustavalkoisen minimalistisen sisustuksen ystävä lämpeni yhä enemmän tummanpuhuville sekä maanläheisille väreille ja jopa runsaudelle. Messut inspiroivat hurjasti! Lasten kanssa kaikki sujui lopulta paljon paremmin kuin osasin edes kuvitella. Iso osa messuilla vietetystä ajasta vietettiin tosi kivasti toteutetussa lasten leikkipaikassa, tietysti.

Tässä tallentamani kuvapläjäys.. 








































Voit seurata blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa.
Lisäksi löydät minut myös Instagramista, Pinterestistä, Twitteristä ja at{minesta}.